lauantai 31. joulukuuta 2011

Hyvää uutta vuotta kaikille!

Uusi vuosi vaihtuu täällä rauhallisissa merkeissä. Olen tyyni, vaikka en raketeista tykkääkään. Ulkona kävin ennen kuin isompi paukuttelu ulkona alkoi ja yritän sinnitellä ensi vuoden puolelle ja käyn ulkona vasta sitten.

torstai 29. joulukuuta 2011

Eka lahjani

Sain ekan äitiyslahjani ja niinpä sivuilleni pääsee nyt helpommin muistamalla osoitteen www.hiittananisla.net

Uuteen kotiin


Lämmöllä suosittelemme pentujen uusiin koteihin iltalukemiseksi Tuire Kaimion Pennun kasvatus-kirjaa. Se on hyvä ja monipuolinen perusteos koiran kasvatuksesta ja kannattaa lukea jo ennen pennun kotiin muuttoa niin osaa ennakoida ja huomioida monia asioita ja omaa toimintaansa monipuolisesti ja pennun näkökulmasta.

Pentu on uuteen kotiin muuttaessaan myöhäisen leimautumisvaiheen kehittymisvaiheessa, jolloin se kehittyy voimakkaasti ympäristöstään saamien virikkeiden suuntaan. Sille kannattaa tarjota tilaisuuksia tutustua erilaisiin ympäristöihin ja asioihin , kuten autoiluun, juniin, kävelyteihin, kaupungilla liikkumiseen, polkupyöriin, rullaluistelijoihin, muihin eläimiin, kynsisaksiin, pölynimuriin jne.

Booky.fi-kirjakaupassa teos on hinnaltaan vain 24,30€. Se löytyy myös useimmista kirjastoista.

Taskukoira




Lumohan se siellä moikkailee kylpytakin taskusta :)

Pentueen isä


Olen aivan unohtanut esitellä täällä ihanan mieheni Ukon eli Teelikamentten lumiukon. Tässä siis pentujeni komea isä. Ainakin Louna perinee värinsä isältään.

maanantai 26. joulukuuta 2011

Nimien etsintä on alkanut



Lumo, Loimu, Lumi... ja mitähän nimiä keksisinkään lopuille lapsilleni, joista tulee L-pentue, tai näin olen ajatellut :D
Tänään yllätin omistajani lähtemällä pienelle lenkille jo vähän etäämmäs, mutta vauhti oli sellainen, että Taika ja palvelusväki saivat juosta perässä. Herkutkin maistuvat ja herkkupussin rapina saa minut hypähtämään pentulaatikosta, ellei siellä ole akuuttia hätää kellään.



Kun pennut nukkuvat, nousen jaloittelemaan ja juomaan laatikon viereen.
Mutta enhän minä millään henno näistä ihanaisista mytyistäni pitkään erossa olla :)

sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Kuvia pikkuisista


Ylläoleva kuva saatiin napattua silloin, kun olin itse pissalla takapihalla. Muuten pidän kyllä pikkuisistani niin hyvää huolta, ettei niitä ole saanut edes valokuvattua. Jos joku nostetaan hetkeksi erilleen laumasta, nousen pian hakemaan sitä takaisin pentulaatikkoon.



Tasainen vikinä täyttää pentuhuoneen, kun pennut vinkuvat maidon perään. Jo nyt on nähtävissä, että ensimmäisenä syntynyt suurin, tomera urospentu polkee itsensä aina parhaalle paikalle imemään, kun taas pienimmät jäävät taaemmas. Tähän tilanteeseen on kyllä ehditty puuttumaan jo moneen otteeseen ja heikompia on työnnetty paremmille paikoille ruuan hakuun.

Joulupäivän pentue



Nyt ne viimein saapuivat! Yhdeksältä aamulla alkoi yöllisen odotuksen jälkeen tuntua siltä, että jotain tapahtuu ja 9.35 syntyi ensimmäinen ruskeahko urospentu. Varttia myöhemmin syntyi vaalea narttu ja seitsemän minuuttia sen jälkeen musta uros. Sitten ehdin huilata puolisen tuntia kunnes syntyi taas ruskea uros ja viimeisenä klo 10.50 syntyi musta narttu. Pentujen todellinen väritys paljastunee ajan myötä.
Minä osasin hoitaa äitiyden velvollisuudet hienommin, kuin mitä omistajat olivat uskoneetkaan. Kaikki meni juuri niin kuin piti. Puhkaisin kalvot ja nuolin pennut, katkoin napanuorat ja pistelin poskeeni jälkeisiä. Pentujen syntymäpainot olivat välillä 270g-350g. Ja ne ovat syötävän suloisia. Ja ilmeisen haluttuja myöskin. Pennuille olisi ollut enemmänkin ottajia, mutta onneksi sisareni Pipsa ja Manta saavat pentuja keväällä, joten niistä pentueista on mahdollista pentuja kysellä niiden, joille ei tästä riitä.

lauantai 24. joulukuuta 2011

Hyvää joulua kaikille!!


Minun aattoni on mennyt petaillessa ja oksennellessa. Edes joulupakettien sisällöt eivät nyt maittaneet. Olen päättänyt lopettaa syömisen ja kakata ulkona pieninä erissä kaiken aiemmin syömäni pois elimistöstäni. Pari kinkkupalasta kelpuutin iltapalaksi. Vaeltelen täällä kotona kahden sängyn ja oman pentulaatikkoni välillä ja petailen kaikista pedeistä lakanat myttyyn. Muu ei nyt oikein huvita. Kasvattaja on soitellut jo useaan otteeseen ja ihmetellyt eikö vieläkään mitään ja samaa ovat tehneet muutkin laumani ystävät. Eli vastaus on - ei vieläkään. Mutta älkääs hätiköikö. Hiljaa hyvää tulee. Minä ainakin olen aivan rauhallinen. Ja olen koko aika suvaitsevaisempi lämpöjen mittauksenkin suhteen. Kaipa tuo lievittää eräiden stressiä, kun saavat tuijotella numeroita digitaalimittarin ruudulta ja kirjata niitä vihkoon.

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Vanhempani


Äitini Ullastiina Amanda kutsumanimeltään Essi
Lonkat A/A, silmät prcd-PRA: terve, näyttelyt FIN MVA

Ja alla isäni Saraharjun unari, kutsumanimeltään Santtu.
Lonkat A/A, silmät prcd-PRA: terve, kyynärät 0/0, näyttelyt AVO ERI






Joulun ja pentujen odotusta


Hyvää joulun odotusta kaikille!

Itse odottelen pentujani syntyväksi. Pentulaari odottelee nurkassa ja erinäiset tarvikkeet laatikossaan. Lämpöjäni mitataan, mistä en tykkää yhtään, mutta on se siedettävämpää kuin kynsien leikkaaminen kuitenkin. Vielä on ruoka maittanut normaaliin tapaan, mistä emäntäni tuumivat, että eivätpä taida pennut ainakaan vielä tänään syntyä.